Yksilöhaastattelu: Sami Luoto




Kirjastokierros-haastattelu 

Ehdokas: Sami Luoto
Puolue: SDP
Äänestysnumero: 368


Mikä on pääagendasi tai teemasi kuntavaaleissa?

Minulla on kolme pääteemaa, niitä mitenkään sen enempää järjestelemättä. Yksi on lastensuojelu, sitten on varhaiskasvatus ja kolmantena kulttuuri, mutta nämä eivät tosiaan ole missään järjestyksessä. Nämä kolme ovat valittuina sen takia, koska niistä minulla on kokemusta, osaamista ja ehkä jotain sanottavaa sekä ajateltavaa. Niitä olen myös valmis puolustamaan.


Ketkä olisivat potentiaalisia äänestäjiäsi? 

Kulttuurialalla uskoisin verkostoja olevan aika paljon ja toivon että politiikan kautta niitä verkostoja myös syntyisi lisää, eli haluan kuulla taiteentekijöiden ja taideharrastajien ääntä. Tämä on ehkä se, mistä eniten toivoisin äänestäjiä löytyvän. Totta kai oman työni kautta lastensuojelujärjestössä lapsiperheet, ja toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset, sekä varhaiskasvatuksen kenttä ovat myös potentiaalisia äänestäjiä.

Miten näet kirjaston nykytilanteen? 

Kirjaston nykytilanne on kiinnostavassa tilassa. Jos ajatellaan Turkua, on tehty rakenteellisia uudistuksia, joille on ollut tarve. Infrastruktuuri on kunnossa. Meillä on hieno pääkirjasto, josta voimme olla ylpeitä. Palveluiden kohdalla olemme murroksessa, joka on mielestäni mielenkiintoinen. Miten kirjasto kehittyy, miten se puhuttelee nuoria tulevia kirjastonkäyttäjiä, miten saamme pidettyä vanhat käyttäjät mukana. Tämä on kiinnostava haaste. Tietyt asiat täytyy säilyttää, mutta on varmasti paljon kehittymistä. Olen seurannut, kuinka esimerkiksi Raision kirjastossa on tehty yhteistyötä perhepalveluiden kanssa ja miten Kymppi-kirjasto Helsingissä on kehittänyt toimintaa hyvin monipuoliseksi. Tätä kehitystä on ilo seurata.

Millaiset mahdollisuudet itselläsi ja puolueellasi on ajaa kirjastojen asiaa? 

Minulla on hyvä luotto siihen, että SDP tulee saamaan hyvän tuloksen vaaleissa, jolloin se tarkoittaa isompia hartioita vaikuttaa asioihin. Tiedän että perinteisesti SDP:hen kuuluvilla ihmisillä on vahva halu ja ajatus, että kirjastopalvelut on säilytettävä maksuttomina ja avoimina kaikille. Tämä on kirkas ajatus SDP:ssä, joten uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet vaikuttaa.

Millainen merkitys kirjastolla on omassa elämässäsi?

Lähdetään ensin kirjoista. Mainitsin Turun sanomien taidevaalitentin yhteydessä laajemmin kulttuuripalveluista puhuttaessa, että kuolisin ilman kirjallisuutta. Jälkeenpäin mietin, että oliko liioiteltua sanoa näin, mutta se on ihan oikeasti näin. Kirjallisuus on sitä sivistyksen ruokaa ja se on hirvittävän iso osa elämääni. Se, että olen ollut hieman passiivisempi kirjaston käyttäjä viime vuosina johtuu siitä, että minulla on taipumus keräilyyn ja tykkään ostella kirjoja joka paikasta. Se aika mitä minulla on lukemiseen, kuluu näiden kirjojen parissa. Olen tyytyväinen siitä, että olen muuttanut Vasaramäkeen ja löytänyt sen pienen sivukirjaston, joka on älyttömän kiva paikka. Siellä myös kohtaa ihmisiä. Miniatyyrikirjastoissa on omat suloiset puolensa.

Lempikirjasi tai -kirjailijasi? 

Olen ihastunut Finlandia-palkinnonkin voittaneen Ulla-Lena Lundbergin tuotantoon. Hän vaikutti minuun hyvin voimakkaasti. Aloitin palkinnon voittaneella teoksella Jää, jonka jälkeen ahmin ne kaikki muutkin. Niissä jokin puhutteli kovasti ja luen ne varmasti uudelleen.

Kommentit

Suositut tekstit