20.3.2017 Ensimmäinen kirjastokierros kuntavaaliehdokkaille

Satu Heikkinen, Timo Tuovinen, Julia Takaveräjä, Kaisa Halonen (PKITIS15), Jemina Hongell (PMEDIS16)


Nyt on vuosi 2017, mikä tarkoittaa myös sitä, että on jälleen kuntavaalien aika. Suomen kirjastoseura toi asian pohdittavaksi meille Turun ammattikorkeakoulun kirjasto-ja tietopalvelualan opiskelijoille, joiden tehtävänä oli keksiä keinoja levittää kirjastojen ilosanomaa Turun alueen kuntavaaliehdokkaille. Opiskelijat pohtivat asiaa pienryhmissä. Yksi opiskelijaryhmä keksi idean kirjastolla tapahtuvasta kierroksesta, jonka aikana tuotaisiin ehdokkaille esille, millaista työtä kirjasto tekee.

Kuntavaalit järjestetään Suomessa neljän vuoden välein.
Me asiasta kiinnostuneet lähdimme toteuttamaan ideaa kokoonpanolla nimeltä Kirjastoklubi. Suunnittelutuokion jälkeen Satu ryhtyi töihin ottamalla yhteyttä eri puolueiden edustajiin sähköpostitse, ja Jemina ja Timo ryhtyivät laatimaan kysymyksiä ehdokkaiden haastatteluita varten. Julia ja Jemina lupautuivat ottamaan kirjastokierroksille kameransa mukaan ja napsimaan niiltä valokuvia blogiamme varten.

Kierroksien tapahtumapaikaksi valikoitui Turun pääkirjasto
Kierrosten tapahtumajaksi valikoitui viikko 12. Eri ehdokasryhmille pidettiin noin tunnin kestävä kierros ja sen jälkeen jokaista ehdokasta haastateltiin yksitellen. Maanantaina 20.3. pidettiin ensimmäinen kierros, joka alkoi klo 17. Julia ja Kaisa olivat ehdokkaiden mukana kierroksella, jonka veti kirjastopalvelujohtaja Aart De Heer. Kierrokseen oli ilmoittautunut viisi ehdokasta, joista paikalle saapui lopulta kolme.

Kierroksen alkajaisiksi Aart de Heer kertoi uudesta kirjastolaista, jonka mukaan asiakkaalta ei enää peritä varausmaksua.

Kierros eteni tutustumalla kirjaston uuden puolen osastoihin. Vastaanoton puolella ehdokkaiden saapuessa paikalle De Heer kertoi Turun pääkirjaston arkkitehtuurista ja historiasta. Kierros alkoi kiertämällä lasten osasto Saaga ja nuorten osasto Stoori, sekä tieto-osasto. Niiden jälkeen siirryimme Uutistorin kautta kirjaston vanhalle puolelle ja sieltä musiikkiosastolle. Kierroksen aikana De Heer esitteli myös muun muassa tieto-osastolta ja uutistorilta löytyvää taidettakin.

Kierroksen aikana ehdokkaat esittivät paljon hyviä kysymyksiä.

                               
Kierros eteni hyvin aikataulussa.

Sami Luoto, äänestysnumero 368.
Kierroksen päätyttyä siirryimme Kaisan kanssa Cafe Siriukseen haastattelemaan ehdokkaita. Ensimmäiseksi haastattelimme SDP:n ehdokasta Sami Luotoa (äänestysnumero 368). Luoto kertoi pääteemojensa olevan erityisesti lastensuojelu, varhaiskasvatus ja kulttuuri.  Kirjasto merkitsee Luodolle paljon, varsinkin kun puhutaan kirjaston tunnetuimasta aineistosta: kirjoista.

Jere Sumell, äänestysnumero 94.
Toiseksi haastattelimme Vasemmistoliiton edustajaa Jere Sumellia (äänestysnumero 94). Sumell haluaisi Turun olevan monikulttuurinen kunta, jossa jokaisella on mahdollisuus elää turvallista elämää sosioekonomisesta taustasta huolimatta.



Jere Sumellin haastattelun löydät täältä.














Veli-Matti Saajala, äänestysnumero 88.
Viimeiseksi haastattelimme Vasemmistoliiton Veli-Matti Saajalaa (äänestysnumero 88). Veli-Matti pitää koulutusta ja terveydenhuoltoa tärkeinä asioina, ja näkee kirjaston nykytilanteen hyvänä.


Veli-Matti Saajalan haastattelun löydät täältä.

 











- Julia





Kommentit

Suositut tekstit