tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mun Rajat! Runosmäessä




Järjestimme Runosmäen kirjastolla 1.6. Mun rajat! -nimisen, seksuaalioikeuksia käsittelevän tapahtuman 13-18 -vuotiaille tytöille. Tapahtuma oli osa Osallistava asiantuntijuus -kurssiamme, jossa jakaannuimme ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle annettiin eri Turun alue, jonne tapahtuma sijoittuisi. Kurssi oli osa Näkymättömät-hanketta, jolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Kurssimme tavoitteena oli osallistaa nuoria tapahtuman järjestämiseen, joka käytännössä tarkoitti sitä, että tapahtuman idea lähtisi nuorilta itseltään.
Ryhmämme kävi tutustumassa Runosmäen kirjastoon sekä nuorisotaloon, joista tuumimme parhaiten tavoittavamme nuoret. Kirjastosta emme nuoria löytäneet, mutta saimme alustavasti tilan tapahtumalle varattua. Nuorisotalolla tutustuimme työntekijöihin ja sovimme, että tulisimme käymään nuorisotalolla jututtamassa nuoria. Näin saisimme suoran yhteyden nuoriin ja kuulisimme suoraan heidän suustaan, millaista tapahtumaa he toivoisivat järjestettävän. Yritimme myös tavoittaa Runosmäen nuorisoa käyttämällä Jodel-puhelinsovellusta, kyselimme nuorison perään Runosmäen omalla kanavalla.


Kävimme nuorisotalolla kaksi kertaa pareittain kyselemässä siellä aikaa viettäviltä nuorilta heidän näkemyksiään Runosmäessä järjestettävistä tapahtumista. Nuorilta saimme idean järjestää seksuaalioikeuksia käsittelevän tapahtuman ja päädyimme ryhmän kanssa siihen ratkaisuun, että kohderyhmä tulisi rajata 13-18-vuotiaisiin tyttöihin, sillä ehdotus tuli juuri tämän ikäisiltä tytöiltä. Koimme myös, että esimerkiksi maahanmuuttajataustaisien tyttöjen olisi helpompi osallistua tapahtumaan, jos paikalla olisi vain samaa sukupuolta edustavia osallistujia. Otimme myös yhteyttä tapahtumaa koskien Turun Lyseon kouluun sekä Mannerheimin lastensuojeluliittoon. Saimme tapahtumaamme myös ryhmän ulkopuolista vahvistusta, sillä pyysimme paikalle myös seksuaalineuvojan.


Ennen tapahtumaa teimme tapahtumalle oman sähköpostiosoitteen, joka tuli näkyviin tekemiimme mainoksiin. Nuoret saivat lähettää sähköpostitse ennakkoon kysymyksiään anonyymisti, joihin paikalla ollut seksuaalineuvoja vastasi. Tämän lisäksi veimme nuorisotalolle kysymyslaatikon, johon nuorisotalolla aikaansa viettävät nuoret saivat jättää kysymyksiä, joihin myös vastattiin tapahtumassa seksuaalineuvojan toimesta.


Tapahtuman aloitukseen teimme Kahoot!-visailun, jossa kysyttiin seksuaalioikeuteen liittyviä kysymyksiä. Mielestämme tämä oli hyvä ja rento tapa aloittaa keskustelu aiheesta, josta nuoret eivät ole välttämättä tottuneet keskustelemaan.


Tapahtuman ohjelmana oli Amnestyn nuorten seksuaalioikeuksia käsittelevät materiaalit, jotka valikoimme monien vaihtoehtojen seasta. Materiaalit löytyivät verkosta ja ne olivat kuin tehty meidän tapahtumaamme varten. Valitsimme kolme eri tehtävää tapahtumaamme, jotka osallistivat nuoria sekä olivat mielestämme sellaisia, jotka kiinnostavat myös nuoria. Tehtäviin kuului sanaselitys, ongelmatilanteiden ratkomista sekä nuorten oikeuksia läpikäyvä tehtävä.


Keräsimme myös aiheeseen liittyvää aineistoa esille tapahtumaamme.



T: Eerik, Jenni, Milla ja Timo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti