Kirjastopäivät Jyväskylässä Vol. 1



Kirjastopäiviä vietettiin Jyväskylässä 7.-9.6.  Itse osallistuin Kirjastopäiville kahtena ensimmäisenä päivänä, tässä keskiviikon kuulumiset.

Kirjastopäivien avajaispäivänä osallistuin aamukahveille Kirjastoseuran hallituksen kanssa. Aamukahvien lomassa keskusteltiin kirjastoalan koulutuslinjauksista ja yhdessä päädyimme muun muassa siihen, että koulutuksella voisi olla jonkinlainen laatujärjestelmä, yhteistyötä alan koulutuksen ja kirjastojen kanssa tulisi lisätä ja lisäksi pitkäjänteisempää kirjastoalan täydennyskoulutusta olisi hyvä lisätä. Erikseen mainittiin vielä myös yleisten ja tieteellisten kirjastojen tiiviimpi yhteistyö. Opiskelijan näkökulmasta oli mukavaa huomata, että kirjastoissa työskentelevät halusivat lisää kontakteja opiskelijoihin ja olivat kiinnostuneita siitä, minkälaisia kiti-opinnot ovat tällä hetkellä.

Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno

Aamupäivän ohjelmassa minulla oli myös Nuortenkirjastotyöryhmän ammattitapaaminen, jossa KirjaKallion tuottaja Anri Väre ja opiskelijat Juuli Lappalainen ja Pinja Helasuo kertoivat KirjaKallion toiminnasta ja toiminnan periaatteista. ”Nuorilta nuorille” oli vahvasti se sanoma, jota he toivat esiin. Kannattaa siis ottaa nuoria mukaan ideoimaan ja tekemään, kun tarkoituksena on tavoittaa nuoria. Ammattitapaamisessa oli myös Marjukka Peltonen Espoon kaupunginkirjastosta kertomassa runokoodauksesta ja Siina Vieri Lopen kirjastosta kertomassa manga-lukupiiristä.

KirjaKalliosta kertomassa Anri, Pinja ja Juuli

Ohjelma jatkui iltapäivällä Kirjastopäivien avauksella ja Eurooppa- ja kultturi- ja urheiluministeri Sampo Terhon puheenvuorolla uudesta kirjastolaista. Mielenkiintoisin ja hauskin osuus oli kuitenkin toimittaja, fil.tri Erik Fichteliuksen puheenvuoro, jossa hän kertoi siitä, miten Ruotsin uutta kirjastostrategiaa suunnitellaan. Fichtelius otti kantaa mm. totuudenjälkeiseen aikaan ja vertaili Suomen ja Ruotsin kirjastoja keskenään. Suomi sai kehuja kansallisesta Finnasta ja yleisesti ottaen siitä, että täällä on ”tekemisen meininki”. Ruotsilta Suomi voisi Fichteliuksen mielestä ottaa oppia koulukirjastoissa. Näyttipä hän meille vielä kissavideonkin, josta keskustelu eteni teemoihin vapaa ja avoin saatavuus sekä tiedon ja taidon jakaminen.

Ruotsin kirjastostrategian selvitysmies Erik Fichtelius


Iltapäivällä oli vuorossa vielä näyttelyiden avajaiset sekä Mikko Mäkelä ja Hilkka M. Kauppi -palkintojen jako. Päivä jatkui K-talk -osuudella, jossa äänessä olivat Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander, Sitran asiantuntija Jenna Lähdemäki, joka kertoi Uusi juoni -lukupiiristä ja Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä, joka valotti museoiden tulevaisuuden suunnitelmia. Ilta päättyi omalta osaltani Kirjastoseuran vuosikokoukseen, jossa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Silvia Modig. Samassa kokouksessa äänestettiin myös uudet hallituksen jäsenet.


Päivä oli pitkä, mutta erittäin antoisa. Kirjastoasiaa monelta eri kantilta ja muuta asiaa kirjastojen näkövinkkelistä. Ja ihana lukukoira Sylvi!

Päivän kohokohta oli lukukoira Sylvin tapaaminen

 Kukka PKITIS15

Kommentit

Suositut tekstit