Turun kaupungin viestintäraatilaisena 2018-2019

Turun kaupungin viestintäraadin jäsenenä 2018-2019 – osallisuutta, tiedonhakua, käyttäjälähtöistä palvelumuotoilua.  

Mikä viestintäraati?  
Turun kaupunki osallistaa asukkaitaan toimintojensa kehittämiseen erilaisilla asukas-/kansalaisraadeilla. Näin saadaan käyttäjälähtöistä näkökulmaa ja aktivoitettua asukkaita mukaan, kyse on siis vapaaehtoistyöstä.  
Kesällä 2018 Turun kaupunki haki verkkosivuillaan jäseniä viestintäraatiin. Kiinnostuneet, joilla on ratkaisukeskeinen asenne ja halua asiakaslähtöisen palvelukulttuurin kehittämiseen toivottiin lähettävän vapaamuotoisen hakemuksen kaupungin osallisuuden erityisasiantuntijalle. Hakutekstissä kerrottiin : “Viestintäraati on keskustelu- kehittämisryhmä, jossa raatilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa viestinnän muotoihin ja sisältöihin sekä ehdottaa ja ideoida viestinnälle uusia aiheita ja tapoja.” (Lähde : https://www.turku.fi/uutinen/2018-05-22_hae-mukaan-viestintaraatiin ) 

Ensimmäinen tapaamiskerta 20. syyskuuta 2018, Turun kaupungin konsernihallinnon tiloissa Yliopistonkadulla. 
Tarjolla oli kahvia ja pientä purtavaa. Ryhmäläiset kertoivat itsestään, taustoistaan ja miksi hakivat viestintäraatilaisiksi. Meitä raatilaisia oli viitisentoista 
Turun kaupungin viestinnästä paikalla oli kolme henkilöä, kertoivat kaupungin viestinnästä. On palveluviestintää, toimintoja kaupunkilaisten palvelemiseksi. Mielikuvaviestinnällä taas luodaan kuvaa kaupungista sekä kaupunkilaisille että myös kaupungissa kävijöille, matkailijoille. Viestintä toimii ns. orgaanisesti eli ilman mainoksia. Merkityksellistä kaupungin toiminnoissa on myös työllistämisvelvoite, viestinnässäkin työskentelee useita työllistettyjä.  

Oleellista on myös proaktiivisuus, jossa yksilö, kaupunkilainen ottaa vastuuta käyttäytymisestään, valintamme ovat näin omien päätöstemme mukaisia, ei olosuhteiden tai muiden mielipiteiden sanelemia. Esimerkkinä tästä on myös tämä kaupunkilaisten viestintäraati.  

Saatiin tiedonhakutehtävä seuraavaksi tapaamiskerraksi. Tehtävänä oli etsiä vastauksia kaupungin verkkosivuilta erilaisiin kysymyksiin. Esimerkiksi miten haetaan lupa maalämmölle ja minkälaista liikuntaa lapsille on lauantaina tarjolla? Samalla pystyi arvioimaan verkkosivujen visuaalista ilmettä, sitä, miten sivujen rakenne, saavutettavuus palvelee käyttäjää ja miten hakutoiminto toimii. Itse pidin sivuja liian kliinisinä tyypiltään kuin Googlen material-design, oma visuaalinen näkemys puuttuu ja selkokielisyys on ehkä liiankin selkoa. 

Kuva yllä : Turun kaupungin konsernihallinnon sisäänkäynti Yliopistonkadulla.

Toinen tapaamiskerta 22.11.2018, Turun kaupungin konsernihallinnon tiloissa Yliopistonkadulla. 
Tapasimme joulutunnelmissa, glögiä ja piparia oli tarjolla. Aluksi kaupungin sometoimittaja kertoi lyhyesti kaupungin käytänteistä sosiaalisessa mediassa. Varsinaisena teemana keskusteltiin tiedonhakutehtävien kautta kertyneistä huomioista kaupungin verkkosivustosta. Eräänä näkökulmana tuotiin esille että sivustolla olisi myös esimerkiksi järjestöjen tarjoamia palveluja kaupunkilaisille. Sivujen ilme, ulkoasu sekä käytettävyys keskustelutti. Tapahtumakalenterin toimivuutta voisi myös kehittää, huomiona tuli myös esille, että kyseisessä palvelussa on käytössä ns. amerikkalainen kalenteri eli viikko alkaa sunnuntaista. Yksityiskohtana tuli itselle uusi asia eli verkkosivustojen yläkulmissa käytetty kolmen viivan painikesymboli, josta siis pääsee valikkoon, niin tätä kutsutaan kuvaavalla nimellä, hamppari.  


Kuva yllä : Turun kaupungin verkkosivuston etusivu

Seuraavalle tapaamiskerralle saatiin nippu kaupungin viestinnän painotuotteita, tarkoituksena tutustua niihin ja kirjata huomioita niistä. Alla omat mieleen tulleet asiat kyseisistä painotuotteista. (Alla mainitulla toimivalla käyttöliittymällä tarkoitan hyvin suunniteltua ulkoasua ja sisällön sijoittelua, että asia avautuu ja tieto löytyy helposti ) 

Turku, urbaania legendaa jo vuodesta 1229
 - selkeä, mutta omannäköisensä, hienot kuvat & tiiviys & tietosisältö

Turku - perinteikäs ja moderni koulukaupunki  
 - mikä funktio mahtaa esitteellä olla?  
 - kuitenkin selkeä, omanlaisensa & informatiivinen 

Mitä tekis ? Kevät 2019  
 - toimiva käyttöliittymä  

Tunnin juna – esite  
 - roskamainen paperinpala  
 - mainosmaista “propagandaa”, turhakeko? 

Hakuopas 2019  
 - toimiva käyttöliittymä   
 - tarpeellinen lajissaan 

Kiss my Turku 2019  
 - mukava ajanhenkinen aikakauslehti varsinkin matkailijalle 

Turkuposti (3/2019)  
 - toimiva käyttöliittymä    
 - kuvat hyviä  
 - laaja-alaisuus, informatiivisuus  
 - sopivan mittaiset jutut  
 - hyvä, lukemista sisältävä sanomalehti  
 - pikkujutut Turun historiasta hyviä  
 - kaavoituskatsaus-liite on erinomainen lisä


 Kuva yllä : kaupungin painotuotteita 

Kolmas tapaamiskerta 6.3.2019, Turun kaupungintalolla Aurakadulla.  
Raatilaisille esiteltiin kaupungintaloa, myös yläkerran valtuustosalissa käytiin ja sen edustuskeittiöstä saimme myös kattavan tietopaketin.  
Pienen purtavan lomassa keskusteltiin kaupungin viestinnän painotuotteiden herättämistä ajatuksista. Turkuposti-lehteä kehuttiin ja sen kaavoituskatsaus-liitettä. Saavutettavuudesta tuotiin esille että sisällöt olisivat hyvä olla kuunneltavassa muodossa. Runsaasti keskustelua herätti hiilijalanjälki, painotuotteiden osalta ja yleisestikin kaupungin toiminnoissa.  

Kuva yllä : Pientä purtavaa viestintäraatilaisille kaupungintalon aulassa

Kuva alla : Kaupungintalon valtuustosali




Mitä opin? 
Toimimaan raatilaisena, kuuntelemaan muita ja kertomaan omat näkemykset mahdollisimman tiiviisti ja perustellusti, mielellään myös rakentavasti. Ymmärtämällä kaupungin viestintää, verkkosivustot ja some ovat oleellisia, mutta yhtä oleellisia ovat painotuotteet ja myös kasvokkain kohtaaminen ja kommunikointi. Myös osallisuus ja osallistaminen avautuivat lisää käytännön tasolla. Proaktiivisuus, se että asioihin voi itse vaikuttaa, tämä voisi vähentää sitä että jälkikäteen valitetaan. Kun saa itse osallistua ja vaikuttaa, osallisuuden ja toimijuuden tunne vahvistuu, että kuulun tähän, en olekaan joku ulkopuolinen, jolla on vain vapaus valittaa. Tiedon saavutettavuudessa tuli varsin tärkeänä se, että informaatio on myös kuunneltavissa, ei pelkästään luettavissa. Kaikki edellä mainitut soveltuvat myös kirjasto- ja tietopalvelumaailmaan käytettäväksi. Laajemminkin tiedon saavutettavaksi saattamiseen ja myös työyhteisötaidoiksi.   

Raadin toiminta jatkuu taas syyskaudella 2019, itse vapautan paikkani jollekin uudelle vapaaehtoiselle, keskityn opintojen viimeistelyyn, opinnäytetyöhön sekä työelämään siirtymiseen.  
  

Teksti & kuvat © Tomi Salminen [PKITIS17] 2019



 


Kommentit

Suositut tekstit