Soturikissat Liedon kirjastossa 11.10.2018

Toteutimme Liedon kirjastossa lapsille ja nuorille suunnatun Soturikissatapahtuman 11.10.2018
Soturikissat on suosittu nuorten ja lasten moniosainen kirjasarja. Kirjoissa kuvataan villikissojen elämää villissä luonnossa. Kirjasarjaa kirjoittaa iso joukko kirjailijoita, jotka toimivat nimen Erin Hunter takana. Soturikissatapahtumia on alettu järjestää muutaman vuoden aikana kirjastoissa. Tapahtumissa on yleensä ollut kirjasarjaan liittyviä tehtäväpisteitä, joissa osallistujat saavat tutustua sarjaan ja testata omaa soturikissaosaamistaan. 



Liedon soturikissatapahtumaa lähdimme suunnittelemaan suhteellisen nopealla aikataululla, vain noin 5 viikkoa ennen tapahtumaa. Tapahtuman suunnittelussa oli mukana yhteensä 5 opiskelijaa ja 1 kirjaston henkilökuntaan kuuluva. Tapahtumassa oli lisäksi avustamassa 1 henkilö, joka toimi valokuvaajana. Tapahtuman suunnittelukokouksissa oli mukana myös koulukirjastovirkailija ja Liedon nuorisotoimen edustaja. Lisäksi teimme yhteistyötä Liedon koulukirjastojen kanssa tapahtuman markkinoinnissa.

Saimme kustantajalta (Art House) luvan käyttää virallisia soturikissakuvia, ja kustantaja lähetti meille kuvia ja muuta oheismateriaalia (esim. karttoja, klaanimerkkejä) tapahtuman järjestämistä varten. Somemarkkinoinnissa merkitsimme kustantajan kuviin. 

Tapahtuman markkinoinnissa keskityimme Liedon alueeseen ja erityisesti kouluihin. Suuntasimme mainostamisen 4-6lk. lietolaisille. Julisteet vietiin jokaiseen kouluun ja koulukirjastoon. Teimme myös kouluvierailut Pahkamäen ja Taatilan kouluihin, joissa kiersimme 4-6lk. mainostaen tapahtumaa.

Tapahtumaa varten teimme mainosjulisteet. Julisteita oli A3, A4, ja A5 kokoisina. Tapahtuman mainosjulisteet ovat olleetkoulujen lisäksi esillä myös Liedon S-marketissa ja K-Supermarketissa. Tämän lisäksi kirjaston infotaululla on ollut mainos esillä. Tapahtumaa on mainostettu myös kirjaston facebook ja instagram -sivuilla, ja lisäksi suunnitteluryhmän omilla sometileillä. 

Paikallislehteen (Turun Tienoo) lähetimme juttuvinkkeihin tiedotteen tulevasta tapahtumasta. Tiedote julkaistiin Turun Tienoossa. Tapahtumassa oli paikalla Turun Tienoon toimittaja, ja tapahtuman jälkeen lehdessä oli lähes aukeaman juttu tapahtumasta.




Tehtäväpisteiden ideoinnin aloitimme tutkimalla, mitä ohjelmaa muiden kirjastojen Soturikissa tapahtumissa oli ollut. Sen jälkeen mietimme, mitä tehtäväpisteitä olisi mahdollista toteuttaa kirjaston tiloissa ja tällä järjestäjämäärällä.

Kasvomaalaus 
Tapahtumaan saatiin lainattua kasvomaalit kasvomaalauspistettä varten nuorisotoimelta. Itse pisteelle tuotiin lisäksi peili. Jokaiselle halukkaalle maalattiin kissanviikset sekä nenä.
Pinssi-piste 
Pinssi-pistettä varten Liedon kirjastolla oli jo valmiina pinssikone ja pinssiin tarvittavat osat sekä koneen käyttöohje. Pyysimme kustantajalta (Art House) pinsseihin sopivia kuvia ja sieltä lähetettiin kuusi erilaista kuvaa kissoista sekä kuusi klaanimerkki-kuvaa.
Soturinimi -generaattori ja Klaanitesti 
Soturinimigeneraattori oli kirjaston asiakaspalvelupisteen vieressä aulassa, ja se oli ensimmäinen piste tapahtumaan saapuessa. Pisteellä sai itselleen soturikissanimen ja tarjolla oli myös testi, jossa pystyi selvittämään mihin klaaniin kuuluu. Testissä oli erilaisia kysymyksiä. 
Tähtiklaanin ennustuksia - piste 
Ennustuspisteellä ennustaja nosti paperille kirjoitetun ennustuksen lasipurkista, ja lausui ennustuksen juhlallisesti asiakkaalle. Puistolan kirjasto lähetti meille heidän omassa tapahtumassaan käyttämänsä ennustukset, joita käytimme mallina keksiessämme ennustuksiamme.
Askartelupiste
Askartelupisteellä sai tehdä itselleen omat kissankorvat. Kissankorvat toteutettiin niin, että paperista leikattiin ja koristeltiin korvat ja ne kiinnitettiin paperista tehtyyn pantaan. Tarvikkeita olivat erilaiset kartonkipaperit, teippi, kyniä, sakset, korvasabluunat, ja nitoja. 
Fanitaidepiste 
Fanitaidepisteellä kävijät saivat itsenäisesti tehdä Soturikissat teemaisia piirustuksia. Valmiit piirustukset oli mahdollista laittaa esille kirjaston näyttelytauluun.
Parantajan nurkka 
Parantajan nurkassa oli kysymyksiä erilaisista yrteistä, joita kirjojen parantajakissat käyttivät. Pisteellä oli myös yrttien kuvia, jotka piti yhdistää oikeisiin yrttien nimiin. Parantajanurkka oli itsenäinen, ja siinä ei ollut omaa työntekijää. 
Klaanin pesä 
Klaanin pesä -pisteellä saattoi makoilla pöydästä ja kankaasta rakennetussa “klaanin pesässä” kuunnellen ääneen luettuja soturikissa-tarinoita. Eripituisia tarinoita lukivat ääneen niin pisteen työntekijä kuin vapaaehtoiset lapsetkin.
Kuvauspiste 
Kuvauspisteessä saattoi kuvauttaa itsensä tai ryhmänsä linnaa kuvaavaa taustaa vasten. Kuvaaja kuvasi kuvattavat heidän omilla laitteillaan, joten kuvat olivat heti heidän saatavillaan, eivätkä jääneet kirjaston haltuun.
 
Liedon Soturikissatapahtuma oli asiakaspalautteiden perusteella onnistunut, ja kävijöitä tapahtumassa oli yli 200.
 
Terv. Iiris Mannonen, Jenna Matikainen, Kirsi Mäkelä, Niina Väätäinen, ja Nella Larjama

Kommentit

Suositut tekstit